TARINANI
REBEKKA JAAKKOLA
Minulle elämäni kunnossa oleminen on onnellisuutta, stressittömyyttä ja voimaa selviytyä elämän tuomista haasteista suhteellisen helposti. Omaa elämäni kuntoa rakennan joka päivä säännöllisellä rytmillä, rutiineilla sekä elämäntavoilla, jotka pyrin pitämään sellaisina että ne edistävät onnellisuutta, stressittömyyttä sekä fyysistä ja henkistä voimaani.
TÄSSÄ ON MINUN TARINANI
Ehkä tarinani tuo uskoa ja toivoa myös sinulle joka kamppailet elämäsi haasteiden kanssa juuri nyt.
Olen ollut elämäni aikana kymmenillä laihdutuskuureilla ja dieeteillä. Kaalikeitto-, nutrilet- ja muut dieetit on kokeiltu ja olenkin jojoillut aiemmin painoni kanssa edes takaisin paljon. Painon sahaaminen ylös-alas oli hyvin tavallista. Ajattelin huonoina hetkinä olevani lihava, ruma ja epämiellyttävä, kun taas hyvinä hetkinä näin oman kauneuteni ja voimani. Huonoja hetkiä oli vain useammin ja ruokin niitä tajuamattani yli 40-vuotta.
Poltin noin 15-vuotiaasta lähtien melkein 20 vuotta ja kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä olin juonut alkoholia usean ihmisen koko elämän tarpeeseen (jos näin nyt voi edes sanoa). Nuorempana sairastin jatkuvasti flunssat ja vatsataudit enkä juuri tervettä päivää nähnyt.
Bulimiaan sairastuin teiniässä ja kärsin siitä yli 17 vuotta. Kukaan ei tiennyt tästä, ennen kuin vuosien päästä rohkenin kertoa siskolleni ja parantuminen päääsi alkamaan. Tuona aikana elämäni ahdisti aika paljon ja ajatukseni pyörivät koko ajan painoni ja ulkonäköni ympärillä. Tuohon aikaan olin sairaalloisen tarkka ulkonäöstäni. En lähtenyt ovesta ulos koskaan ilman täyttä meikkiä, viimeisteltyjä hiuksia ja tarkkaan valittuja vaatteita.
KIVUT JA EPÄTOIVO
Reilu kaksikymppisenä minulle puhkesi psoriasis, joka peitti kasvojani lukuunottamatta koko vartaloni ihon paksulla kuolleella ihosolukolla. Olin töissä ruotsinlaivalla asiakaspalvelutyössä ja selviytyminen oli vaikeaa, mutta sain peitettyä hurjan näköisen ihoni housuilla, kauluspaidalla ja tiukalla ponnarilla. Pelko sairauden leviämisestä kasvoihin painoi aina raskaana. Itsetunto laski entisestään ja elämä tuntui epätoivoiselta. Kesti vuosia ennen kuin pääsin eroon psoriaksesta, mutta minä pääsin. Viimeiset läikät päänahastani lähtivät vajaa nelikymppisenä, kun olin jo elänyt tarpeeksi terveellistä elämää tarpeeksi kauan.
Niska-hartianseudun ja selän kivuista kärsin teini-iästä asti. Tutuiksi tulivat tulehduskipu-, särky,- ja lihasrelaksanttilääkkeet. Kolmekymppisenä kivut muuttuivat koko kehon hermokivuiksi, jotka eivät helpottaneet yölläkään. En nukkunut vuosiin kunnolla, sillä keho ei kestänyt paikoillaan oloa ja kivut pahenivat öisin. Lääkearsenaali kasvoi ja sitä myöten myös sairaudet. Liikunta jäi, sillä en kyennyt kovien lihaskramppien vuoksi harrastamaan mitään. Tutuiksi tulivat monet tulehdussairaudet, jatkuvat vatsakivut ja päänsäryt. Kierre oli valtava ja sen vaikutus kertaantui koko ajan isommaksi ja isommaksi.
KAIKKI ON KOKEILTU
Kävin sairaalassa useasti. Välillä ambulanssilla ja välillä omatoimisesti. Joskus meni jalat alta, joskus koko keho tai sitten en kyennyt liikkumaan vatsakivuiltani. Olen läpikäynyt kaikki maailman hoitomuodot ja uhrannut fysioterapiaan, hierontaan ja osteopatiaan omaisuuden. Aloitin hierojilla ja fysioterapeuteilla käynnit 17-vuotiaana ja se loppui vasta yli nelikymppisenä. Aina on siis toivoa.
Kävin samanaikaisesti psykiatrilla, terapeutilla ja rentoutushoidoissa. En kyennyt pysähtymään, sillä kivut pahenivat paikallaan ollessa. Vauva-arkena olin niin kipeä, että jos en muuta tehnyt, niin siivosin. Kotimme oli aina viimeisen päälle puhdas. Elämä oli minulle yhtä siivousta ja luulin sen olevan normaalia. Todellisuudentajuni oli hämärtynyt. Olin keskivaikeasti masentunut ja elämä oli pitkään ollut selviytymistä. Oli iltoja kun en uskaltanut nukahtaa, sillä en ollut varma heräänkö järjissäni. Pelkäsin pienen lapseni puolesta koko ajan. Parisuhde kärsi, eikä mikään tuntunut enää miltään. Lapsi oli ainut, joka tuotti iloa.
Sairauksieni vuoksi jouduin luopumaan poliisiurasta, tuli ero, sain potkut uudesta työpaikasta ja jossain kohtaa kaiken kruunasi ensimmäisen yritykseni konkurssi. Oma koti piti myydä isojen yrityslainojen maksamiseksi ja menetin kaiken. Oli aloitettava täysin alusta.
TOIVO JA USKO
Sitten löysin crossfitin. Aloitin treenit pohjakunnosta pystymättä mihinkään ja jaksamatta mitään. Kivut alkoivat kuitenkin helpottaa ja lääkkeet vähentyä. Löysin toivon. Toivosta heräsi usko. Usko tulevaisuuteen ja siihen, että jotain on vielä minullekin tarkoitettu. Koskaan en kuitenkaan ollut luovuttamassa. Olen aina tiennyt, että kaikesta voi selvitä.
Vuonna 2014 perustin CrossFit Kirkkonummen ja elämä alkoi taas tuntua elämältä. Tarinalla ei kuitenkaan ole vielä onnellista loppua, mutta onko koskaan. Elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Juuri kun luulee että helpottaa, seuraava haaste odottaa jo nurkan takana.
Minulle alkoi tulla kemikaali,- ääni-, ja valoyliherkkyyttä. Menin illalla nukkumaan korvatulpat korvissa, silmälaput silmillä ja makuuhuoneen ovi kiinni. Välillä niin piti tehdä myös päivisin. Alkoi tulla taas unettomuutta, paniikkikohtauksia, rytmihäiriöitä, kroonista väsymystä ja elin vuosia sankassa sumussa. Aamuisin olin kuolemanväsynyt. Sen paremmin sitä ei voi kuvailla.
Jalat olivat vuosia maitohapoilla ja kaikki tuntui todella raskaalta. Synkät ajatukset tulivat takaisin ja pelkäsin välillä valtavasti omaa ja lapseni kuolemaa. Sosiaalinen elämä jäi, sillä elämä oli taas selviytymistä päivästä toiseen. En jaksanut mitään muuta kuin työni. Äitini hoiti lastani usein, sillä minun piti nukkua myös päivisin. Siivota en jaksanut ollenkaan. Treenini pidin, sillä se oli ainoa asia jonka avulla unohdin pahan oloni edes hetkeksi ja ja tunsin mielihyvää.
Sitten tuli välilevyn pullistuma ja vaikeat alaselän kivut kolmeksi vuodeksi. Tuntui kuin kaikki menisi taas koko ajan huonompaan suuntaan, mutten tiennyt mistä se johtui. Poskiontelotkin olivat koko ajan tukossa, mistä seurasi vähintään kerran kuussa parin kolmen päivän migreeni. Ramppasin yhtenään lääkäreillä, mutta mikään ei auttanut. Sitten vihdoin selkäkipujeni vuoksi palkkaamani personal trainer Heikki Marin yhtäkkiä tajusi, että olin klassisessa uupumus- ja ylirasitustilassa joka oli kestänyt todennäköisesti jo vuosia. Tästä alkoi valtava positiivinen vierivä kivi, joka on yhä liikkeessä.
ÄLÄ KOSKAAN LUOVUTA
Aika pitkä ja raskas tarina. Hyvä, jos jaksoit lukea tähän asti. Kun luen tätä nyt itse, en meinaa uskoa mitä kaikkea tässä onkaan tullut koettua. Kaikkea en edes muista tai halua kertoa. Haluan vain sanoa, että minä ehkä tiedän miltä sinusta tuntuu. Ainakin jossain määrin.
Olen käynyt pohjalla monta kertaa. Vaikka välillä on meinannut usko loppua, olen aina noussut takaisin ylös. Omat haasteeni ja CrossFit opettivat minulle, että kaikesta selviää ja että kaikki loppuu aikanaan. Ja että haasteet voi pilkkoa pienemmiksi haasteiksi, jolloin niistä pääsee helpommin yli. Ja että yön jälkeen tulee aina aamu. Ja että haasteet vahvistavat, jolloin seuraava haaste ei ole enää niin paha. Erityisesti CrossFit on antanut minulle voimia selvitä jokaisesta uudesta haasteesta helpommin kuin edellisestä. Se on opettanut myös kärsivällisyyttä. Mikään ei kestä loputtomiin.
Omaan oloon, terveyteen ja hyvinvointiin voi vaikuttaa itse enemmän kuin kukaan tai mikään muu. Omalla mielellä ja teoilla on valtava voima. Voi tehdä niitä valintoja jotka edesauttavat hyvinvointia tai sitten niitä, jotka edesauttavat pahaa oloa. Muiden ihmisten tai asioiden syyttely ei sinua paranna. Ne valinnat jotka ovat helppoja ja kivoja toteuttaa, yleensä edesauttavat pahaa oloa. Ne valinnat joita on vaikea ja tylsä toteuttaa, edesauttavat yleensä hyvinvointia.
Kumpia valintoja sinä yleensä teet?
Elämäntapani ovat nykyään tietysti terveellisempiä ja aloin jossain kohtaa muutenkin tehdä oikeita valintoja. Tämä on vaatinut aikaa ja luulen, että viilaan tapojani koko lopun elämääni. Nyt on seesteistä ja minulla on aika hyvä olla. Olen löytänyt kultaisen keskitien ja armollisuuden itseäni kohtaan. Olen ymmärtänyt oman mieleni voiman. Mihin kaikkeen se pystyy ja mitä kaikkea se saa kehoni tekemään. Tiedän myös, että vain minä itse voin lopulta vaikuttaa omaan olooni ja sen eteen on aina tehtävä töitä. Tätä samaa mahdollisuutta pyrin tuomaan esille myös valmennuksissani ja voimaannuttaa ihmisiä ottamaan oikeita askeleita hyvinvoinnin suuntaan.
MIKÄÄN EI KESTÄ LOPUTTOMIIN
Ai niin. On tässä tietysti tapahtunut vuosien mittaan tosi paljon kaikkea hyvääkin. :)
Olen saanut kokea paljon asioita, joita moni ei saa. Olen käynyt armeijan ja päässyt turvaamaan rauhaa Kosovoon ryhmänjohtajana, jossa sain paljon erilaisia luottamustehtäviä. Sain tehdä Kosovossa myös radiojuontajan töitä, sillä meillä oli yhdessä Sanna Suopangin (joka on muuten minun yhtiökumppanini) kanssa oma radio-ohjelma. Olen opiskellut poliisiksi ja tehnyt poliisin työtä lyhyen aikaa, saanut olla tekemässä pitkää elokuvaa tuotantopäällikön roolissa, ollut EU:n taistelujoukoissa ammattisotilaana, päässyt mukaan Duudsonit Päällikkö tv-ohjelmaan ja perustanut kolme yritystä. Olen saanut myös vuosien varrella auttaa tuhansia ihmisiä liikunnallisempaan elämään.
Jos minä pystyn kaikkeen tähän, niin pystyt sinäkin!
