TARINANI

REBEKKA JAAKKOLA

 

 

 

Minulle elämäni kunnossa oleminen on onnellisuutta, stressittömyyttä ja voimaa selviytyä elämän tuomista haasteista suhteellisen helposti. Omaa elämäni kuntoa rakennan joka päivä säännöllisellä rytmillä, rutiineilla sekä muilla elämäntavoilla, jotka pyrin pitämään sellaisina, että ne edistävät onnellisuuttani, stressittömyyttäni sekä fyysistä ja henkistä voimaani.

TÄSSÄ ON MINUN TARINANI

 

Ehkä tämä tuo uskoa ja toivoa sinulle, jolla on juuri nyt täysin epätoivonen olo ja kaipaat toivoa omaan elämääsi.

 

 

OLEMATON ITSETUNTO JA VÄÄRISTYNYT KEHON KUVA

Olen ollut elämäni aikana kymmenillä laihdutuskuureilla ja dieeteillä. Kaalikeitto-, nutrilet- ja muut dieetit on kokeiltu lukemattomat kerrat ja olen jojoillut aiemmin painoni kanssa edes takaisin koko ajan. Kun vuodessa sain painoa 10 kiloa lisää, se oli parissa kuukaudessa tiputettu ja vielä nopeammin saatu takaisin. Luulin huonoina hetkinä olevani lihava, ruma ja epämiellyttävä, kun taas hyvinä hetkinä näin hyvin oman kauneuteni ja voimani. Huonoja hetkiä oli vain useammin ja ruokin niitä tajuamattani yli 40-vuotta.

Poltin noin 15-vuotiaasta lähtien melkein 20 vuotta ja kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä olin juonut alkoholia usean ihmisen koko elämän tarpeeseen (jos näin nyt voi edes sanoa). Nuorena aikuisena sairastin kaikki maailman flunssat ja vatsataudit enkä nähnyt juuri tervettä päivää.

 

Bulimiaan sairastuin jo teiniässä ja kärsin siitä yli 17 vuotta. Bulimia oli äärimmäisen uuvuttavaa sekä fyysisesti että henkisesti. Kukaan ei tiennyt tästä vuosikausiin. Minua ahdisti elämäni ja ajatukseni pyörivät koko ajan painoni ja vartaloni ulkonäön ympärillä. Tuohon aikaan olin muutenkin sairaalloisen tarkka ulkonäöstäni. En lähtenyt ovesta ulos edes roskikselle ilman täyttä meikkiä, viimeisteltyjä hiuksia ja tarkkaan valittuja vaatteita.

PSORIASIS, KIVUT JA EPÄTOIVO

 

Reilu kaksikymppisenä minulle puhkesi psoriasis, joka peitti kasvojani lukuunottamatta koko vartaloni ihon paksulla kuolleella ihosolukolla. Olin töissä ruotsinlaivalla asiakaspalvelutyössä ja selviytyminen oli vaikeaa. Sain peitettyä ihoni housuilla, kauluspaidalla ja tiukalla ponnarilla, mutta pelko sairauden leviämisestä kasvoihin painoi raskaana. Itsetunto laski entisestään ja elämä tuntui epätoivoiselta. Kesti vuosia ennen kuin pääsin eroon psoriaksesta, mutta minä pääsin. Viimeiset läikät päänahastani lähtivät vajaa nelikymppisenä, kun olin jo elänyt tarpeeksi terveellistä elämää tarpeeksi kauan.

Niska-hartianseudun ja selän kivuista kärsin teini-iästä asti. Tutuiksi tulivat tulehduskipu-, särky,- ja lihasrelaksanttilääkkeet. Kolmekymppisenä kivut muuttuivat koko kehon hermokivuiksi, jotka eivät helpottaneet yölläkään. En nukkunut vuosiin kunnolla, sillä keho ei kestänyt paikoillaan oloa ja siksi kivut pahenivat öisin. 24/7 kipujen kanssa lääkearsenaali kasvoi ja sitä myöten myös sairaudet. Liikunta jäi, sillä en kyennyt kovien lihaskramppien vuoksi tekemään mitään. Tutuiksi tulivat monet tulehdussairaudet, jatkuvat vatsakivut ja päänsäryt. Kierre oli valtava ja sen vaikutus kertaantui koko ajan isommaksi ja isommaksi.

KAIKKI ON KOKEILTU

Kävin sairaalassa useasti. Välillä ambulanssilla ja välillä omatoimisesti. Välillä meni jalat alta, välillä koko keho tai sitten en kyennyt liikkumaan vatsakivuiltani. Olen läpikäynyt kaikki maailman hoitomuodot ja uhrannut fysioterapiaan, hierontaan ja osteopatiaan omaisuuden. Aloitin hierojilla ja fysioterapeuteilla käynnit 17-vuotiaana ja se loppui vasta yli nelikymppisenä. Aina on siis toivoa.

Kävin myös samanaikaisesti psykiatrilla, terapeutilla ja rentoutushoidoissa. En kyennyt pysähtymään, sillä kivut pahenivat paikallaan ollessa. Jos en muuta vauva-arkenani tehnyt, siivosin. Kotimme oli aina viimeisen päälle puhdas. Ei pölyn pölyä. Imuroin joka päivä, järjestelin paikkoja ja puunasin. Elämä oli minulle yhtä siivousta ja luulin sen olevan normaalia. Niin hämärtynyt todellisuudentajuni oli kipujen vuoksi. Olin keskivaikeasti masentunut ja elämä oli pitkään ollut selviytymistä. Oli iltoja kun en uskaltanut nukahtaa, sillä en ollut varma heräänkö järjissäni. Pelkäsin pienen lapseni puolesta koko ajan. Parisuhde oli yhtä tappelua, eikä mikään tuntunut enää miltään. Lapsi oli ainut, joka piti elämänlangassa kiinni ja tuotti edes vähän iloa. 

Kaiken tämän seurauksena jouduin luopumaan poliisiurasta, tuli ero, sain potkut uudesta työpaikasta ja jossain kohtaa kaiken kruunasi ensimmäisen yritykseni konkurssi. Oma koti piti myydä isojen yrityslainojen maksamiseksi ja menetin kaiken. Elin lapseni kanssa kokonaisen vuoden toimeentulotuella. Luulin, että tästä ei ole enää pois pääsyä koskaan.

TOIVO JA USKO

Sitten löysin crossfitin. Aloitin treenit pohjakunnosta pystymättä mihinkään ja tajuamatta mistään mitään. Kivut alkoivat kuitenkin helpottaa ja lääkkeet vähentyä. Löysin toivon. Toivosta heräsi usko. Usko tulevaisuuteen ja siihen, että jotain on vielä minullekin tarkoitettu. Koskaan en kuitenkaan ollut luovuttamassa. Olen aina tiennyt, että kaikesta voi selvitä. 

Perustin CrossFit Kirkkonummen ja elämä alkoi taas tuntua elämältä. Tarinalla ei kuitenkaan ole vielä onnellista loppua, mutta onko koskaan? Elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Juuri kun luulee että helpottaa, seuraava haaste odottaa jo nurkan takana.

Minulle alkoi tulla kemikaali,- ääni-, ja valoyliherkkyyttä. Menin illalla nukkumaan korvatulpat korvissa, silmälaput silmillä ja makuuhuoneen ovi kiinni. Välillä niin piti tehdä myös päivisin. Alkoi tulla taas unettomuutta, paniikkikohtauksia, rytmihäiriöitä, kroonista väsymystä ja elin vuosia sankassa sumussa. Aamuisin olin kuolemanväsynyt. Sen paremmin sitä ei voi kuvailla.

 

Jalat olivat vuosia maitohapoilla ja kaikki tuntui todella raskaalta. Synkät ajatukset tulivat väkisin iltaisin mieleen ja pelkäsin välillä valtavasti omaa ja lapseni kuolemaa. Sosiaalinen elämä jäi, sillä elämä oli taas selviytymistä päivästä toiseen, että selvisin työstäni. En jaksanut mitään muuta. Äitini hoiti lastani usein, sillä minun piti nukkua myös päivisin. Siivota en jaksanut ollenkaan, sen ulkoistin vuosiksi. Treenini pidin, sillä se oli ainoa asia, jonka avulla hetkeksi unohdin pahan olon ja ja tunsin mielihyvää. Treeni oli henkireikäni, mutta näin jälkikäteen ajatellen lähdin etsimään onnea väärästä päästä.

 

Sitten tuli välilevyn pullistuma ja vaikeat alaselän kivut kolmeksi vuodeksi. Tuntui, että kaikki meni taas koko ajan huonompaan, mutten tiennyt mistä se johtui. Poskiontelotkin olivat koko ajan tukossa, mistä seurasi vähintään kerran kuussa parin kolmen päivän migreeni. Ramppasin yhä lääkäreillä, mutta mikään ei auttanut. Sitten vihdoin selkäkipujeni vuoksi palkkaamani personal trainer Heikki Marin yhtäkkiä tajusi, että olin klassisessa uupumus- ja ylirasitustilassa joka oli kestänyt todennäköisesti jo vuosia. Tästä alkoi valtava positiivinen vierivä kivi, joka on yhä liikkeessä. 

ÄLÄ KOSKAAN LUOVUTA

Aika pitkä ja raskas tarina. Hyvä, jos jaksoit lukea tähän asti. Kun luen tätä nyt itse, en meinaa uskoa mitä kaikkea tässä onkaan tullut koettua. Kaikkea en edes muista tai halua kertoa. Haluan vain sanoa, että minä ehkä tiedän miltä sinusta tuntuu. Ainakin jossain määrin. Olen käynyt pohjalla monta kertaa. Vaikka välillä on meinannut usko loppua, olen aina noussut takaisin ylös. Omat haasteeni ja CrossFit opettivat minulle, että kaikesta selviää ja että kaikki loppuu aikanaan. Ja että haasteet voi pilkkoa pienemmiksi haasteiksi, jolloin niistä pääsee helpommin yli. Ja että yön jälkeen tulee aina aamu. Ja että haasteet vahvistavat, jolloin seuraava haaste ei ole enää niin paha. Erityisesti CrossFit on antanut minulle voimia selvitä jokaisesta uudesta haasteesta helpommin kuin edellisestä. Se on opettanut myös kärsivällisyyttä. Mikään ei kestä loputtomiin.

Ymmärsin myös että omaan oloon, terveyteen ja hyvinvointiin voi vaikuttaa itse enemmän kuin kukaan tai mikään muu. Omalla mielellä ja teoilla on valtava voima. Voi tehdä niitä valintoja, jotka edesauttavat hyvinvointia tai sitten niitä, jotka edesauttavat pahaa oloa. Kukaan muu ei tee niitä päätöksiä puolestasi. Muiden ihmisten tai asioiden syyttely ei sinua paranna.

Ne valinnat jotka ovat helppoja ja kivoja toteuttaa, yleensä edesauttavat pahaa oloa. Ja ne valinnat joita on vaikea ja tylsä toteuttaa, edesauttavat yleensä hyvinvointia. Kumpia valintoja sinä yleensä teet?

Tiedän, miten vaikeaa on tehdä elämässä aina niitä oikeita valintoja ja miten vaikea niitä on toteuttaa.

 

Moni asia elämässäni on muuttunut pikkuhiljaa. Elämäntapani ovat terveellisempiä ja aloin jossain kohtaa muutenkin tehdä oikeita valintoja. Se on vaatinut aikaa ja luulen, että viilaan niitä koko lopun elämääni. Nyt on seesteistä ja minulla on aika hyvä olla. Olen löytänyt kultaisen keskitien ja armollisuuden itseäni kohtaan. Olen ymmärtänyt oman mieleni voiman. Mihin kaikkeen se pystyy ja mitä kaikkea se saa kehoni tekemään. Mihin kaikkeen kenen tahansa mieli ja keho pystyy! Tiedän myös, että vain minä itse voin lopulta vaikuttaa omaan olooni ja sen eteen on aina tehtävä töitä. Tätä samaa mahdollisuutta pyrin tuomaan esille myös valmennuksissani ja voimaannuttaa ihmisiä ottamaan oikeita askeleita hyvinvoinnin suuntaan.

 

MIKÄÄN EI KESTÄ LOPUTTOMIIN

Ai niin. On tässä tietysti tapahtunut vuosien mittaan tosi paljon kaikkea hyvääkin. :)

 

Olen saanut kokea paljon asioita, joita moni ei saa. Olen käynyt armeijan ja päässyt turvaamaan rauhaa Kosovoon ryhmänjohtajana, jossa sain myös paljon erilaisia luottamustehtäviä. Sain myös tehdä Kosovossa radiojuontajan töitä, sillä meillä oli yhdessä Sanna Suopangin (joka on muuten minun yhtiökumppanini) kanssa oma radio-ohjelma. Olen opiskellut poliisiksi, saanut olla tekemässä pitkää elokuvaa tuotantopäällikön roolissa, ollut EU:n taistelujoukoissa ammattisotilaana ja perustanut kolme yritystä. Olen saanut myös vuosien varrella auttaa satoja ja nyt Vahva elämän myötä jo tuhansia ihmisiä löytämään liikunnan ilon ja armollisuuden itseään kohtaan. 

 

 Jos mä pystyn kaikkeen tähän, niin pystyt sinäkin!

 

0W4A7385-min_edited.jpg