Suurin pudottaja -kilpailija Rebekan valmennukseen

Ihana Veera Korhonen aloitti joulukuussa Juoksukunnon parantaminen -kurssilla.

Rebekka Jaakkola Veera Korhosen juoksuvalmentajaksi.
Veera Korhonen

Suurelle yleisölle Veera on tuttu televisiosta tämän syksyn Suurin pudottaja -kilpailusta, mutta sosiaalisen median suurkuluttajille Veera on tuttu Tyyliä metsästämästä -blogistaan ja @vieruska-tilistään Instagramissa.

Juoksukoulu ei ollut ihan ensimmäisenä Veeran to do -listalla, mutta viime aikoina hän on testaillut eri lajeja maastopyöräilystä ryhmäliikuntaan ja juoksusta telinevoimisteluun.

”Olen vielä kesällä vannonut, etten ikinä juokse metriäkään, se kun on aina olut mielestäni ihan hirveetä p*****, mutta nyt kunnon jo hieman kohottua, alkoi sitten kuitenkin vähän kiinnostamaan, koska lenkkeily on niin helppo tapa liikkua. Olisi työreissuillekin helppo vaan napata juoksukamat mukaan eikä jäisi liikkuminen välistä matkoillakaan, Veera kertoo”

Maastopyöräilyyn Veera hurahti kerrasta. Telinevoimistelukin oli niin hauskaa, että Veera aikoo palata tunneille, kunhan koronatilanne helpottaa. Juoksemisen kanssa rakkaus on antanut odotuttaa itseään. Liika treenimäärä helposti tappaa innostuksen.

juoksukurssi, juoksuvalmennus, online juoksukurssi, verkkojuoksukurssi, keskitason juoksukurssi
Veera Korhonen aloitti Juoksukunnon parantaminen -kurssin.

”Kiinnostuin kurssista Rebekan vakuuteltua minulle, että se etenee tosi maltillisesti. Aloitin yhtä juoksukoulua aiemmin syksyllä, mutta en pystynyt tekemään treenejä niin usein kuin sen ohjelmassa oli. Rebekan kurssi vaikutti tahdiltaan paremmin itselleni sopivalta.”

Ensimmäisen viikon treenejä Veera on kommentoinut somessa humoristiseen tyyliinsä. Ensin hänen teki mieli treenata ennakkoon vähän samaan tapaan kuin jotkut siivoavat ennen kuin siivoojaa tulee siivomaan kotia. Veera myös huomasi yllätyksekseen, että viikon hankalin treeni ei sisältänyt askeltakaan juoksua vaan pelkästään palauttavaa kävelyä.

”Ainoastaan tunnin kävelylenkki oli itselle vähän plaah, ei millään meinaisi riittää kärsivällisyys niin pitkään köpöttelyyn yksinään. Pitänee koittaa houkutella kävelylenkeille seuraa.”

Suurin pudottaja -kilpailussa Veeran tärkein tavoite ei ollut kilojen karistaminen vaan liikuntarutiinien löytyminen arkeen. Juoksukurssillakin Veeran ensisijainen tavoite on juoksemisen riemun löytyminen.

”Mitään kiveenhakattuja tavotteita minulla ei ole, tai ei ainakaan millään tietyllä aikataululla. Mutta jo nyt syksyn vähäisen hölkkäilykokemuksen ja jo huomattavasti parantuneen kunnon myötä on alkanut tuntua ihan realistiselta, että joskus vielä voisi itseltäkin kymppi sujua. Siihen ei ole kiirettä, mutta jo pelkkä ajatus, että se ei suinkaan tunnu enää mahdottomuudelta, antaa tosi positiivista fiilistä.”

Jos Veeran sosiaalisen median sivut eivät ole vielä tuttuja, suosittelen lämpimästi liittymään seuraajaksi. Paitsi, että voitte silloin tällöin seurata Veeran taivalta juoksukurssilla, etenkin Veeran instastooreissa on tosi hyvää sisältöä.

www.tyyliametsastamassa.fi

Kuvat: Piia Viena / @valokuvauspiiav

https://www.instagram.com/vieruska/

Jaa kaverille

Viimeisimmät artikkelit

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirje