top of page
Search

Nyt on sun elämäsi tilaisuus löytää juoksun flow!


Oletko aina haaveillut juoksemisesta? Tai olet ehkä sinnillä juossut useitakin kilometrejä,

mutta lopulta todennut, että juokseminen ei ole sun juttu – niin kamalalta se tuntuu.


Mä tiedän ton tunteen, koska olen kokenut sen myös itse. Olen juossut, vaikka jalat painaa tonnin, keuhkoissa polttaa ja hengitys pihisee – ja olen inhonnut jokaista askelta. Olen testannut jos jonkilaista lehdestä löytynyttä juoksuohjelmaa, saavuttanut tavoitteen veren maku suussa ja lopettanut juoksemisen pian ohjelman loputtua – aloittaakseni taas joskus alusta. Koronakeväänä 2020 osallistuin Vahva elämän Rebekka Jaakkolan ensimmäiselle Kävelystä juoksuun 8 viikossa -verkkokurssille, rakastuin ja jäin juoksemiseen koukkuun. Ensimmäistä kertaa parikymmentävuotisen on-off juoksuharrastukseni aikana juokseminen alkoi tuntua hyvältä.

Juoksussa onnistuminen

Onnistuin, koska opin:

- oikean juoksuvauhdin

- rytmittämään kävelyä ja juoksua

- nauttimaan juoksulenkeistä.


Minä ja moni muu tyytyväinen juoksija vaati Rebekalta jatkokurssia ja toiveista syntyi Juoksukunnon parantaminen – kevyt vitonen 8 viikossa -verkkokurssi, jonka aikana juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni yli 1,5 tunnin lenkin (vahingossa, koska luin treenin ohjeen kiireessä väärin) eikä se edes tuntunut missään.


Lue tarinaa eteenpäin, sillä sinua odottaa uskomaton tarjous Kävelystä juoksuun -kurssiin liittyen.


Ihanan maltillisia treenejä


Nyt saatat miettiä, miksi Rebekan juoksukurssit on niin pitkiä, kun tavoitteen pystyy saavuttamaan lyhyemmässäkin ajassa. Se onkin toki mahdollista, mutta se ei ole kestävää.


Ennen Kävelystä juoksuun -kurssia treenasin itseni useamman kerran nollasta vitoseen kuukaudessa. Ja kuten kerroin, juokseminen ei ikinä tuntunut hyvältä. Ja juokseminen loppui aina lyhyeen, kun olin tavoitteeseen päässyt. (Eikä nyt puhuta niistä ajoista, kun alle kolmekymppisenä juoksin kympin lenkkejä oksennusta pidätellen.)


Rebekan verkkovalmennukset toimii, koska niissä ei aseteta liian tiukkoja tavoitteita vaan edetään pienin askelin. Ainoa tavoite on, että juoksu tuntuu miellyttävältä. Kun juokseminen on kivaa, juoksulenkkejä alkaa himoita. Tästä syystä kursseilla edetään maltillisesti.


Rebekan juoksukurssit toimii myös, koska niillä oppii järkevän juoksutreenin perusteet ja kursseja voi muokata omaan arkeensa sopivaksi. Jos arki on kiireistä, voi treeniviikkoa venyttää pidemmäksi. Monet kurssilaiset on kertoneet, että käyttivät 8 viikon kurssiin tupla-ajan ja silti he kehittyivät juoksijoina sinä aikana.


Mieletön tarjous


Nyt sulla on elämäsi tilaisuus päästä kokemaan Rebekan juoksukurssien voima, jos olet aloittelija tai viimeisestä lenkistäsi on jo aikaa.


Kun ostat Kävelystä juoksuun 8 viikossa -kurssin sunnuntaihin 6.11. mennessä, saat Juoksukunnon parantaminen – kevyt vitonen 8 viikossa -jatkokurssin samaan pakettiin.


Yhdessä paketissa saat 4 kuukautta treenejä, 5 kilometriä kevyesti ja juoksun flown nyt vain 49 eurolla (kurssien arvo yhteensä 98 €).


Juoksutreenien lisäksi kursseihin kuuluvat video-ohjatut lämmittelyt ja loppujäähdyttelyt sekä liikkuvuusharjoitukset. Juoksukunnon parantaminen -kurssilla saat myös video-ohjatut kehonpainotreenit.


Muutama varoitus

1. Rebekan kurssien myötä juoksuun saattaa jäädä niin pahasti koukkuun, että pelkkä juoksukursseista puhuminen (tai kirjoittaminen) saa aikaan sen, että tekee mieli lenkille.


Mun kohdalla juoksukursseista tuli myös työ, kun aloin ensin auttaa Rebekkaa uuden yrityksen eli Vahva elämän kanssa ja pian aloin yhtiökumppaniksi.


Mä en muuten ole ainoa, joka on jäänyt näin pahasti koukkuun Rebekan juoksukursseihin, koska tämä kävi myös kirjailija Satu Rämölle, joka pari vuotta juostuaan Rebekan opeilla alkoi tänä syksynä Vahva elämän osakkaaksi.


Sinua on siis varoitettu Rebekan juoksukurssien voimasta. :D


2. Rebekan kurssit vaikuttavat myös ajatteluun siitä mitä juoksun harrastaminen on.


Jos olet ajatellut, että ollaksesi juoksuharrastaja, sun täytyy käydä kolme kertaa viikossa lenkillä ympäri vuoden ja juostava vähintään vitonen mieluummin kymppi joka kerta, niin Rebekan juoksukurssit laittaa sun ajattelun uusiksi. Vähempikin riittää.


Juoksen välillä enemmän ja välillä vähemmän. Aina en juokse edes kertaa viikossa, mutta juoksen joka kuukausi. Juoksu on ainoa asia, jota kutsun harrastukseksi.


Tuu säkin mukaan kokemaan juoksun hurma!


Kävelystä juoksuun 8 viikossa + Juoksukunnon parantaminen 8 viikossa nyt vain 49 €. (kurssien arvo yhteensä 98 €)


Tarjous voimassa 6.11.asti.


Juoksuterveisin,

Sanna

Vahva Elämän osakas

On-off-liikkuja

Rebekan treeniohjelmien virallinen tavistestaaja


Lue Rebekan ajatuksia järkevistä ja kehittävistä juoksutreeneistä.


Lue Rebekan 10 vikkiä liikunnalliseen elämäntapaan.


Lue millainen on kunnon lämmittely ja miksi se on tärkeä osa juoksuteeniä.



93 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page